Keskustelu ja sielunhoito

Joskus asiat elämässä voivat mennä niin solmuun, tai ahdistus kasvaa niin voimakkaaksi, että on tarve keskustella ja pohtia niitä yhdessä jonkun toisen kanssa, ja kenties kysyä häneltä neuvoa ongelmien ratkaisemiseksi.

Tarjoamme Cityseurakunnassa tällaista keskustelu- ja sielunhoitoapua lähinnä kahdella eri tavalla.

1) Olemme havainneet, että suurin osa keskustelu- ja sielunhoitotarpeesta täyttyy osallistumalla aktiivisesti jonkin pienryhmämme eli solun kokoontumisiin. Turvallisessa ryhmässä voi avautua ja kertoa elämänsä huolista ja vaikeuksista. Voit myös tarvittaessa pyytää solujohtajalta aikaa kahdenkeskiseen keskusteluun.

2) Tämän lisäksi voit varata ajan keskustelua ja/tai sielunhoitoa varten seurakunnan pastorilta.

Keskusteluissa tai sielunhoidossa esille tulleita asioita käsitellään hienotunteisesti ja ehdottoman luottamuksellisesti sielunhoitajalta edellytettävän vaitiolovelvollisuuden mukaisesti. Teemme tarvittaessa yhteistyötä – myös lääkäri- tai muuta ammattiapua antavien tahojen kanssa, jos yhdessä apua hakevan ihmisen kanssa tästä sovimme näin.